Iltapäivälehden lööpistä sattui silmään teksti Kätilöopiston mahdollisesta lakkauttamisesta. Ajatus siitä, että Kätilöopistoa ei enää ole sellaisena kuin se on "aina" ollut, on mielestäni todella haikea. Itse kävelin 23 vuotta sitten Kätilöopiston ovista sisään melkeinpä vielä tyttösenä ja muutaman päivän kuluttua ulos asteli niin uunituore vauva kuin uunituore äitikin. Yhden kerran olen Kätilöopistolta palannut haikein mielin ja kyynelsilmin pakkaamaan vauvanvaattet takaisin kellariin ja muutaman vuoden kuluttua siitä kotiinpäin matkasikin pikkuinen käärö ylpeän isosiskon saattelemana. Kätilöopistolla olen myös istunut äitini vuoteen vierellä hoivaamassa leikkauksesta toipuvaa potilasta ja useammin kuin yhden kerran olen kivunnut mäkeä pitkin kukkakimppu kainalossa onnittelemaan ystävää uudesta vauvasta. Ja tietenkin pieni iltatähteni on pukerrettu maailmaan tutusti ja turvallisesti "Kättärillä". Itselleni Kätilöopisto merkitsee iloa ja surua, huolta ja helpotusta, naiseutta, äitiyttä, elämän rajuutta ja herkkyyttä, elämää suurempia asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti